Etusivu > Palomiesliitto > Viestintä > Blogi: Kimin kynästä > Annetaan arvo työsuojelulle
14.12.2017

Annetaan arvo työsuojelulle

Työsuojelu on vanhahtava sana – se täytyy myöntää – mutta sen sisältö on edelleen rautaa. Pelastustoimi on työsuojelun näkökulmasta erityisala, jossa riskien ennakointi, arviointi ja ehkäisy korostuvat.

Monilla työpaikoilla on juuri vahvistettu työsuojeluvaalien tulos. Uusi neljän vuoden mittainen työsuojelukausi käynnistyy tammikuussa. Henkilöstö on saanut vaaleissa valita työsuojeluvaltuutetun ja tälle kaksi varavaltuutettua.

Onnittelut kaikille työsuojelutehtäviin valituille!

Ainakin muutamilla pelastuslaitoksilla työsuojeluvaaleissa annettiin tavanomaista runsaammin ääniä ja ehdokkaitakin oli useita. Aktiivisuus kertoo siitä, että työntekijät ovat ihan oikein kokeneet, että työsuojelu on tärkeää työtä, ehkä juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan.

On myös hienoa, että yhä useammassa pelastuslaitoksessa on ymmärretty, että työsuojeluvaltuutettu on kokoaikainen tehtävä. Tähänkin työhön pystyy keskittymään paremmin, kun käytössä on riittävästi aikaa. Hyvin hoidettuna työsuojelutoiminta osaltaan varmasti parantaa työhyvinvointia ja tuloksellisuutta.

Toivottavasti pelastuslaitokset osaavat hyödyntää myös paloasemien työsuojeluasiamiehiä, jotka isoilla alueilla toimivat työsuojelun paikallisina viestinvälittäjinä.

Työsuojeluvaltuutettu ei työpaikalla ole minkään ammattiliiton edustaja, vaan työntekijöiden yhteinen, riippumaton ja sitoutumaton edustaja. Yhdessä henkilöstön, esimiesten ja työsuojelupäällikön kanssa työsuojeluvaltuutettu luo pelastuslaitoksiin turvallisuuden kulttuuria – oikeanlaista me-henkeä.

Työsuojeluvaltuutettu on tärkeä lenkki työnantajan ja työntekijöiden välissä, mutta yksin hän ei toimi. Työsuojelu jos mikä on yhteistoimintaa. Annetaan täysi tuki työsuojeluhenkilöstölle!

Kim Nikula
järjestön johtaja


Lähettäjä
Webmaster
14.12.2017
Viimeksi muokattu
14.12.2017
Tunnisteet: työturvallisuus
Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi. Ilman omaa nimeä lähetetyt viestit poistetaan.
Lähettäjä
webmaster
14.12.2017