12.06.2019

Urbaani legenda

Eduskunta on hyväksynyt työaikalain (TAL) kokonaisuudistuksen. Työaikalaki astunee voimaan vuonna 2020, mikäli tasavallan presidentti vahvistaa ja allekirjoittaa sen.

Pelastustoimessa työaikalain kokonaisuudistus on saanut mitä erilaisempia urbaanilegendoja liikkeelle. Toinen toistaan pätevämpi tulkitsija on ihan vakavissaan esittänyt väitteitä, että ns. aika ajoin tehtävä vuorokausirytmiin perustuva työaikajärjestelmä sekä teknisten sopimuksen liite 8:n mukainen työaikajärjestelmä olisivat tulleet tiensä päähän.

Väitteille ei ole juuri lainkaan esitetty oikeusdogmatiikkaan tai -paradigmaan perustuvia argumentteja — siis lainopillisia perusteluita tulkinnoille. Perusteluina on hieman löyhästi ja ehkäpä kevyesti väitetty olevan työaikalain kokonaisuudistus.

Olemme oman selvityksemme lisäksi tiedustelleet työaikalain valmisteluprosessissa mukana olleilta asiantuntijoilta, estääkö uuden TALin säännökset valtakunnallisen TS-liitteen 8 tai poikkeusluvan kaltaisen aika ajoittain tehtävän työvuorojärjestelmän käyttöönottamisen tai jatkamisen pelastuslaitoksissa?

Emme ole saaneet minkäänlaista tukea tai vahvistusta näille väitteille!

Osa legendoista voi perustua TALin määritelmään vähimmäislepoajasta sekä viikoittaisesta keskimääräisestä 40 tunnin enimmäistyöajasta. Toisaalta on hyvin todennäköistä, että säännöskohdan tulkinnassa on unohtunut säännöllisen ja aika ajoin tehtävän työn merkitykselliset erot.

Yhtä vähän löydän yhtymäkohtaa pelastustoimen tehtävien ja moottoriajoneuvon kuljettajia koskevan lain soveltamisalasta. On kuulema vakavissaan esitetty, että pelastustoimen tehtävissä voisi tulla sovellettavaksi ko. säännös.

Uuden TALin säännöksistä haasteeksi tulee lähinnä se, voidaanko jatkossa 24 tunnin työvuoron perään tehdä säännöllisesti esimerkiksi kahdeksan tuntia kestäviä kevyitä harjoituksia. Tässä on ehkä ainoa kipukohta, jota joudutaan tarkastelemaan vähimmäislepoajan säännösten näkökulmasta syvällisemmin.

Jatkossakin voimme tehdä valtakunnallisia ja paikallisia sopimuksia poikkeuksellisesta työajasta, mikäli osapuolilla on siihen tahtoa. Uusi TAL ei näiden tietojen valossa ole tuomassa tähän mitään ylitsepääsemättömiä esteitä.

En tiedä mitkä ovat motivaatiot niillä tahoilla, jotka näitä urbaanilegendoja levittävät. Toisaalta minulle se on ihan samantekevää. Olennaista jatkossa on se, että jätämme legendat omaan arvoonsa. Niille ei löydy tieteellisesti kestävää pohjaa.

Sitä vastoin on näyttöä siitä, että pelastuslaitoksissa missä työnantaja ja työntekijät ovat kyenneet yhdessä sopimaan työaikajärjestelmästä, on työhyvinvointi eri tasolla kuin alueilla, joissa asioita ei kyetä yhdessä ratkaisemaan.

Jätetään siis messijuridiikka vähemmälle ja keskitetään energia toimiin, jotka edistävät työhyvinvointia sekä työturvallisuutta — yhteistyössä. Se on tuottavuutta parhaimmillaan.

Kim Nikula
järjestön johtaja


Lähettäjä
Webmaster
12.06.2019
Viimeksi muokattu
12.06.2019
Tunnisteet: lainsäädäntö, työaika
Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi. Ilman omaa nimeä lähetetyt viestit poistetaan.
Lähettäjä
webmaster
12.06.2019